7.1.2014

Vihdoin Dextra Lapsettomuusklinikka on valmis!

Klinikka avasi ovensa vuoden vaihteessa ja ensimmäiset hoidotkin on jo tehty :)! Klinikka on sisustukseltaan superhieno, mutta pisimmän korren taitaa vetää henkilökunta, joka on Suomen parhaimmistoa. Käytössään heillä on huippulaboratorio, jossa on uusinta teknologiaa.

Teen aiheesta vielä uuden postauksen, mutta tässä pari kuvaa odotustilasta ja lopussa lehdistötiedote, joka julkaistiin tänään.

Voit lukea edellisiä kirjoituksiani aiheesta "Huippuklinikka" -tunnisteen alta.

Iloa päivään :)



Uusi klinikka tuo mullistavia menetelmiä lapsettomuuden hoitoon Suomessa

Helsingissä hiljattain avattu Dextra Lapsettomuusklinikka on kehitystyöllään nostamassa suomalaista lapsettomuuden hoitoa kansainväliselle tasolle. Klinikka tuo uusia tehokkaita menetelmiä lapsettomuudesta kärsivien ulottuville. Alkioiden kromosomien seulontaan (Preimplantation Genetic Screening) nojaavaa lapsettomuushoitoa on nyt ensimmäistä kertaa tarjolla siten, että seulontaan voidaan yhdistää alkioiden jatkuva kuvantaminen. Tutkimus toteutetaan lääkärin, biologin ja geneetikon yhteistyönä. Seulontatutkimuksella voidaan mm. merkittävästi vähentää tuloksettomia tai keskenmenoihin päättyviä lapsettomuushoitoja ja parantaa etenkin yli 35-vuotiaille tehtävien hoitojen tuloksia.

Vuosittain Suomessa tehdään noin 5000 koeputkihedelmöitys- ja mikrohedelmöityshoitoa sekä 2500 pakastetun alkion siirtoa. Näistä kuitenkin vain 21,9 % johtaa synnytykseen, eikä onnistumisprosenttia ole saatu toistaiseksi kohenemaan hoitojen kehittymisestä huolimatta.

PGS-seulonnalla voidaan parhaimmillaan päästä jopa 70 %:n raskaustuloksiin. Seulonnan avulla valitaan kohtuun siirtoa varten alkiot, joiden kromosomiperimä on normaali.  Alkioista, jotka päällisin puolin näyttävät normaaleilta, jopa puolet voi nuorillakin naisilla olla kromosomeiltaan poikkeavia. Yli 40-vuotiailla poikkeavien osuus nousee peräti noin 80 %:iin. ”Seulonnan avulla pystytään välttämään merkittävä määrä turhia alkionsiirtoja, keskenmenoja, pettymyksiä ja inhimillistä kärsimystä. Pitemmän päälle seulonta vähentää myös hoitokustannuksia”, kertoo Dextra Lapsettomuusklinikan lääketieteellinen johtaja, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Eero Varila.

Koeputkihedelmöityksen yhteydessä tehtävästä alkioiden seulontatutkimuksesta voivat erityisesti hyötyä yli 35-vuotiaat naiset, useita keskenmenoja kokeneet sekä ne, joille on aiemmin tehty tuloksettomia hedelmöityshoitoja. Julkisella sektorilla vastaavaa hoitoa ei ole Suomessa tarjolla.

Tehokkainta hoitoa yhdistämällä PGS-seulonta ja alkion kuvantaminen
Uusimmista menetelmistä Dextra Lapsettomuusklinikalla on käytössä myös alkioiden kuvantaminen. Kerran päivässä tapahtuvan perinteisen mikroskooppitutkimuksen sijaan kuvantamislaitteella voidaan monitoroida koko alkioiden kehityskaari ja ennustaa entistä tarkemmin, millä alkiolla on parhaat edellytykset kehittyä normaalisti. Tutkimukset viittaavat siihen, että kuvantaminen voi parantaa hoitojen tuloksia noin 10 prosenttia.
”Me aiomme yhdistää PGS-seulonnan ja kuvantamisen, jolloin hyöty on paras mahdollinen. Tällaista innovaatiota on kaivattu jo pitkään. Tulosten on oltava nykyistä paremmat, ja tuloksettomia ja varsinkin turhia hoitoja täytyy pystyä välttämään. Nämä menetelmät tuovat vihdoin uusia keinoja hoitoihin”, sanoo Dextra Lapsettomuusklinikan lääketieteellinen johtaja Eero Varila.

Dextra lapsettomuusklinikalla on käytössään mm. puhdastilalaboratorio ja suomalaisittain täysin uudenlaiset soluviljelykaapit. Kohti parempia hoitotuloksia auttavat myös alkioiden tavanomaista pidempi ns. blastokystiviljely sekä uusi vitrifikaatiomenetelmä munasolujen ja alkioiden pakastamisessa. Uusia menetelmiä hyödyntämällä ja tekemällä jatkuvaa tutkimus- ja kehitystyötä Dextra Lapsettomuusklinikan tavoitteena on nostaa suomalainen lapsettomuuden hoito pysyvästi kansainvälisessä vertailussakin korkealle tasolle.

Dextra Lapsettomuusklinikka tarjoaa asiakkaille täyden palvelun, lapsettomuuden perustutkimuksista ja -hoidoista aina vaativimpiin erikoistekniikoihin.


Lisätietoja:
Eero Varila
Dextra Lapsettomuusklinikka, lääketieteellinen johtaja
naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
puh. 040 528 1862

Niklas Simberg
Dextra Lapsettomuusklinikka, toimitusjohtaja
naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti
puh. 041 515 2020

Noora Sirkkanen
Dextra Lapsettomuusklinikka
geneetikko, IVF-biologi
puh. 040 542 0867
Dextra Lapsettomuusklinikka on lapsettomuushoitojen huippuyksikkö, joka tekee myös geneettisiä tutkimuksia. Klinikalla työskentelee joukko alansa parhaita asiantuntijoita: viisi lapsettomuuden hoitoon erikoistunutta lääkäriä, geneetikko sekä hoitajia ja biologeja. Dextra Lapsettomuusklinikan tavoitteena on olla alansa suunnannäyttäjä.  Käytössä on uusimpia laitteita ja menetelmiä, joita ei ole muilla alan toimijoilla Suomessa. Klinikalle ei tarvita lähetettä. Hoidot suunnitellaan yksilöllisesti. Dextra Lapsettomuusklinikka Oy kuuluu Pihlajalinna-konserniin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...