24.1.2014

Puolitoista viikkoa äitinä, mitä meille kuuluu?

Ihanaa, hymyilevää vauva-arkea. Vaipan vaihtoa, lauleskelua ja ilakointia. Juu-u, kaikkea edellämainittua, mutta niin paljon muutakin. Väsymystä, turhautumista, epäilyjä, kysymyksiä ja vähän myös sitä itkua. Tämän kaiken mielentilahulabaloon keskellä olen Rakkaasta Miehestäni ja Bebestämme maailman onnellisin.

Päästiin tosiaan viikko sitten perjantaina kotiin. Olen toipunut sektiosta oikein hyvin. Kirjoitan sektiosta lisää omassa postauksessaan. Sen verran sanottakoon, että jos joku olisi sanonut minulle viime viikon keskiviikkona, että istun lauantaina Isossa Ompussa kahvilla pienen perheeni kanssa, en kuuna päivänä olisi uskonut! Mutta niin me tehtiin. Tyttäremme eka shoppailureissu oli tosiaan lauantaina. Hankittiin äidille ulkoiluun sopivat kengät ja hengailtiin ihmisten ilmoilla.

Tyttäremme on ihana tapittaja, joka nukkuu päivisin enkelinlailla, mutta kun kello lyö 00.30-01.00 alkaa Beben bileet, jotka kestää aamu kuuteen. Ja siis; hän ei nuku kuin maximissaan puolituntia tämän viiden tunnin aikana. Hän on hereillä ja murisee, örisee, touhuaa ja ei nuku. Siinä ei nuku sitten vanhemmatkaan. Kun kello lyö noin kuusi aamulla, tyttö simahtaa ja nukkuu 9-10. Ja päivisin nukkuu myös tosi hyvin. Syö ja nukkuu.

Neuvolatäti kävi tänään ja kun hän kuuli tästä unihommasta, niin saimme siunauksen vauvan rytmin muuttamiselle. Tänä iltana meillä ollaan hereillä ja kylvetys hoidetaan kello 22.30-23.00. Muutaman yön se ehkä vaatii, mutta toivon että jonkilainen edistysaskel olisi huomattavissa jo ensi yönä.

Olen Miehestäni erityisen onnellinen ja ylpeä. Miten hienoa onkaan seurata sivusta, kuinka hän touhuaa tytön kanssa vaihtaen vaippoja, syöttäen ja touhuten muuten vaan <3

Vauvan paino on noussut hienosti alkudroppauksen jälkeen ja nyt ollaan jo yli syntymäpainon :). Korviketta olemme antaneet iltaisin, mutta pääasiassa tyttö elää maitobaarin antimilla.

Muutama kuva viikostamme, liikkeellä ollaan oltu lähes joka päivä. Ostoskeskukset ovat tulleet tutuiksi ja ystävät ovat käyneet kylässä :). Voi kun pakkanen laskisi viikon alkuun mennessä, niin pääsisimme koko perheen voimin ulkoilemaan!

Tällaista meille tällä kertaa! Muutama postaus työnalla, mm. Bugiksista, hoitolaukusta, vauva-arjesta ja klinikan kuulumisista :)

Iloa päivään ja viikonloppuun!




13 kommenttia:

  1. Aivan mielettömästi onnea koko perhelle! Meillä oli LA eilen, mutta ei mitään merkkejä vielä, että haluais bebe muutta pois yksiöstä:) Kiva kuulla, että olet hyvin toipunut:) Jään innolla ododttelemaan uusi postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Missis H :). Nyt vaan saunaa pesemään ja mitä muuta ne kehottaakaan tekemään synnytyksen alkamiseksi :). Tsemppiä, kyllä se kohta varmasti käynnistyy!

      Poista
  2. Oioi, vauva-arki (vaikkei se varmaan ihan arjelta siellä vielä tunnukaan) näyttää ja kuulostaa ihanalta. Eiköhän ne rytmit sieltä vakiinnu, kun tyttönen pääsee kunnolla vauhtiin. Meillä vielä odotellaan, kaksi viikkoa laskettuun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista opettelua tämä on meille kaikille. Osaamme jo jonkinverran vastata tytön kiljahduksiin; tiedämme suurinpiirtein milloin on nälkä, milloin vaipanvaihdonpaikka ja milloin muuta örinää ja murinaa :). Tyttö on rauhallinen, ei turhia kitise, mutta kun hätä on, niin silloin kiljukaula osoittaa voimansa ;)

      Poista
  3. Paljon onnea pienen tyttösen syntymän johdosta! :)

    VastaaPoista
  4. Yksi neuvo, jos sallit, näin viiden lapsen äitinä sulle sanoisin. Nauti vauvasta.
    Älä käytä kallisarvoista vauva-aikaa turhuuteen, ostoskeskuksia ehtii kiertää myöhemminkin, mutta vauva-aika menee todella nopeasti ohi. Tuolla hetkellä se tuntuu että jatkuu ikuisesti, mutta muutaman kuukauden kuluttua huomaat ihmetteleväsi missä on se pieni tuhiseva nyytti. Ihan oikeasti. :)
    -kuudetta odottava-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki sallin; varsinkin viiden lapsen äidiltä :). En pahastu ollenkaan (tervetuloa kommentoimaan useamminkin, hyvät neuvot ovat arvokkaita). Nyt kun mies on ollut isyysvapaalla, olemme nauttineet olosta ihmisten ilmoilla, mutta on ihanaa olla myös kotona ja katsella tuota pientä ihmettä. Nyt kun mies lähtee töihin, niin olen kotosalla välistä ja välillä taas käyn asioilla/ystävillä jne.

      Onnea jo etukäteen kuudennesta lapsokaisesta :)

      Poista
  5. Kiva kuulla että maitobaarin antimet maistuvat pikkuiselle! Toivottavasti rytmin kääntö onnistuu, kuulostaa hurjalta tuo teidän vuorokausirytmi tuollaisena.

    Minullekin moni sanoi että ei sinun pitäisi olla sängyssä, kun olimme kärryttelemässä alle viikko synnytyksestä. Minun mielestä heti vaan liikkeelle jos pystyy, sängynpohjalla ei kuntoudu mitenkään. :)

    Toivottavasti pääsette kohta koko perheen voimin ulos. Mekin ollaan kyllä neidin kanssa viime päivinä tallailtu Espoon kaikki kauppakeskukset läpi pakkasta karussa. :)

    -JJ-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos JJ :). Olen itse ollut todella yllättynyt tästä nopeasta toipumisesta. On ollut ihanaa päästä ihmisten ilmoille ja tänään pääsemme ulos, kun lämpötila näyttää -5 astetta. Jipii!

      Rytmin kääntäminen onnistui, mutta tämä mama oli viime yönä niin hermona vauvan kirkumisitkusta, että isi laittoi äidin vierashuoneeseen nukkumaan ja ruokki pienokaisemme yön tunteina. Kaksi kertaa söi oikein kunnon satsit ja aina syönnin jälkeen nukahti lähes samantien. Taitaa olla tankkauspäivät menossa :). Mama ei kuitenkaan nukkunut kuin koiranunta, koska pohti mikä vauvalla on... olisi ollut fiksua hipsiä kuuntelemaan yläkertaan nukutaanko siellä, jotta olisin saanut rauhan nukkua itsekin :D

      Poista
    2. On varmasti ollut vaikeaa yrittää nukkua kaukana bebestä. <3 Ehkä olisi kannattanut käydä ainakin kerran vähän nuuhkaisemassa ihanaa pientä nukkujaa. Ihanaa että rytmin siirto onnistui, ja hienoa että miehesi on täysillä mukana vauvailussa. Niin niistä ihanista mörrimöykyistä vaan löytyy tuollaisia ihania piirteitä. <3

      Kivaa että pääsitte ulos, kohta pääsette jo kunnon lenkeille kun neiti vähän kasvaa. :)

      -JJ-

      Poista
  6. On ollut ihanaa lukea teidän kuulumisia! Tänne syntyi pieni poika tiistaina 21.1 rv 40 + 4 <3 Päivät vielä toistaiseksi menneet kotona vauvan kanssa vierihoidossa...Ollaan pötkötelty sängyssä iho ihoa vasten ja nautittu uudesta tulokkaasta halien sekä nuuhkien häntä :) Yö ja päivät menneet tissi suussa 3-4 h:n välein (välillä 1-2h:n välein :))

    Ihanaa vauva arkea! <3

    Bugaboo- bongari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, ihnaa! Onnea kovasti! Meilläkin on viikonloppuna luvassa pötköttelyä iho ihoa vasten. Meillä syödään 2-3 tunnin välein, illalla tankataan lisää korvikkeesta, kun meidän pieni tirppana (syntymäpaino 2820) ei vieläkään jaksa oikein imeä kunnolla. Jos ei tankkaa illalla, niin yöllä kostautuu :/ eli korviketta annetaan jatkona. Toivottavasti ei kovin pitkään :). Nauttikaa pienistä varpaista ja sormista. Ihmeellistä tämä uusi elämä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...