27.11.2013

Babyfitin matkassa

Viikko on vierähtänyt Babyfitin matkassa. Olen treenaillut ja täyttänyt päivittäin liikunta- ja ruokapäiväkirjaa.

Olen ollut Babyfitiin todella tyytyväinen sen monipuolisen jumppatarjonnan ja personal trainer -palvelun vuoksi. Jumpat sopivat niin vasta-alkajille kuin kokeneemmille treenajille ja voin vakuuttaa, että syke nousee, hiki kihelmöi iholla ja jano on suunnaton :). Masuni alkaa olemaan sen kokoinen, että esim. punnerruksissa en pysty menemään enää yhtä alas kuin aiemmin, mutta masuvauva toimii loistavasti sopivana lisäpainona.
Koska olen treenannut aiemminkin, olen tehostanut joitakin liikkeitä esim. jumppapallon kanssa. Lantionnostot teen palloa hyödyntäen ja välillä myös punnerran pallon päällä, jolloin keskivartalo joutuu kunnolla töihin.

Täytän päivittäin ruoka- ja treenipäiväkirjan, johon merkkaan mahdollisimman tarkkaan syömiseni, juomiseni ja treenini. Saan Markukselta päivittäin palautetta vinkkien, ehdotusten ja kehujen muodossa :). Nyt esim. kyselin heran käytöstä raskausaikana ja sain todella nopeasti kommentit takaisinpäin.


Missä sitten olisi petrattavaa? 
Vaikkakin syön aika terveellisesti enkä ole mikään herkkusuu, on syömisrytmissä parannettavaa. Kolmen tunnin välein olisi tärkeä syödä jotain. Tämä toteutuu iltapäivän aikana, mutta aamiaisen ja lounaan väliin jää turhan iso väli. Toinen petrattava asia on edelleen proteiinin saaminen. Eli välipalaksi ennemmin rahkaa kuin banaania. Treenaan lihaskuntoa kuitenkin monta kertaa viikossa ja proteiinin saaminen on erittäin tärkeää. Eikä pelkästään niille jotka treenaa, vaan ihan kaikille. Myös omena toimii välipalana loistavasti.

Päivittäinen liikunta
Meille jokaiselle tulee hyötyliikuntaa jonkinverran jokapäivä, mutta silti lihaskunnon ylläpitäminen raskaanaollessa on tärkeää ajatellen synnytyksen jälkeistä aikaa. Toki ymmärrän ettei kaikki pysty liikkumaan ja olen todella onnellinen siitä, ettei minulla ole rajoituksia liikunnan suhteen (paitsi masun kasvu). Vaikka liikunta olisi kiellettyä, voi aina jotain pientä tehdä. Rauhalliset venyttelyt, käsien ja jalkojen heilautukset saavat verenkiertämään ja aineenvaihdunnan aktivoitumaan.

Babyfitillä on monia mukavia ohjeita aina hikijumpasta tanssiin ja venyttelyyn. Markukselta saa varmasti apua, tukea sekä ideoita myös ne odottavat äidit, joilla on liikunnan suhteen rajoituksia.

Babyfitin palvelusta olen hyödyntänyt myös ryhtiin liittyvää videota. Olen laittanut merkille, että odottavat äidit monesti kävelevät lantio edessä ja tätä olen itse pyrkinyt välttämään. Sain video-ohjeesta hyviä vinkkejä. Myös suoritusasentoihin olen näin raskaana kiinnittänyt entistäkin enemmän huomiota.



Babyfit ja valmistautuminen synnytykseen ja vanhemmuuteen
Palvelusta löytyy myös muuta raskauteen, synnytykseen sekä vauva-arkeen liittyvää tärkeää asiaa. Akupainanta ja hieronta on Miehelle näytettävää asiaa yhdessä puolison roolin kanssa. Sairaalakassi ja toivomukset sekä imetys ovat katsontalistallani :)


Suosittelen lämpimästi palvelun kokeilemista! Vaikka netti on pullollaan kaikenlaisia ohjeita, on tämä suunniteltu ammatti-ihmisten kanssa yhteistyössä. Heillä on osaamista/ymmärrystä raskausajan liikunnasta ja syömisestä ja pystyvät vastaamaan monenlaisiin kysymyksiin. Jokaista Babyfitin käyttäjää palvellaan henkilökohtaisesti ja suunnitelmat tehdään yksilöille eikä massoille.

Tällaista tälläkertaa. Kerron ensi kerralla lisää Babyfitin muista osa-alueista :)

Iloa päivään!

(*postaus on tehty yhteistyössä Babyfitin kanssa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...